sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Kerta kiellon päälle

Ensin kiitos uskollisille kommentoijille, on niin ihanaa tietää, että joku käy kylässä (näkyyhän se laskuristakin,että on käyty,mutta ei se jotenkin ole "totta") - sydämiä teille!

Helmihelmet pääsivät taas käyttöön (ja otsikosta huolimatta pääsevät varmaan jatkossakin ;-) ), tällä kertaa korviksiksi. Samankokoisia palleroita kuin kännykoruihin joutuneet, 4 mm:n pyöreät on pohjana. Sitä vähän mietin, että kaipaisivatko nämä jotain roikkumaan alleen/päälleen? Hetken kun on tuijotellut, tottuu näkemäänsä niin ettei enää muutosta kaipaa... Enkä voi kunnolla testaillakaan, kun ei niitä reikiä ole korvissa.



Poikaystävän vanhempia pääsin ensimmäistä kertaa tapaamaan tässä viikonloppuna. Olin jo jouluksi tilannut kaulakoruhelmet hänen äidilleen, mutta ei niistä suostunut syntymään kuin korvikset. Kukkajaden nimellä myyty kivisekoitus on tuollainen varovasti värikäs, aksenttina valkoraita-akaattia (eikös oikein loista tuolta seasta erilaisuudellaan *lol*), kuusimillisiä molemmat, mutta akaatit olivat hieman isompia. Hopeoitu kuparilanka pitää paketin kasassa.


Kaveri halusi lahjoittaa työkaverilleen enkelin, päädyimme kännykkäkoruun ja tein sitten tuollaisen klassisen mallin.


This time I put the mini 'Isabolitas a petales' -beads on a pair of earwires, now I'm just wondering, whether they would need something to dangle underneath or on top of them. A necklace with a bead mix sold as 'flower jade' was a gift for my BF's mother, "accented" with white banded agate. I bought the beads for Christmas, but they just wouldn't let me make anything bigger than a pair of earrings... My friend wanted something with an angel for her colleague, and we agreed on a phone charm with the classic pattern.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua suuresti - kiitos!

Every comment makes me happy - thank you!